Mikko Rantanen toimi Artturi Lehkosen suosittelijana GM Joe Sakicille siirrossa: ”Oikeasti tietysti sanoin, että…”
Montreal Canadiensista Colorado Avalancheen siirtyneen Artturi Lehkosen NHL-kausi on ollut vähintäänkin vuoristoratamainen.
Sesonki alkoi umpisurkeassa Habsissa, joka menetti saumansa jatkopaikkaan jo hyvissä ajoin. Näyttikin pitkään siltä, ettei Lehkonen todellakaan pääse toistamaan viime kauden Stanley Cupin finaalipaikkaa.
Toisin kävi, kun eteen tuli siirto Coloradoon. Kaupassa suosittelijana toimi nykyinen joukkuekaveri Mikko Rantanen. Hän konsultoi GM Joe Sakicia.
– Taisimme keskustella jotain, mutta en tarkalleen muista, mitä juttelimme. He taisivat kuitenkin kysellä, millainen tyyppi on kyseessä ja sanoin, ettei ole hääppöinen pelimies, Rantanen virnisteli NHL:n nettisivujen mukaan.
Sitten Colorado-tähti vakavoitui:
– Oikeasti tietysti sanoin, että hän on loistava jätkä, joka voi auttaa joukkuetta pukuhuoneessa ja erityisesti jäällä. Olemme nähneet sen pudotuspeleissä. Hän on pelannut erinomaisesti.
Lehkonen pelasi Habsissa lopulta 58 peliä pistein 13+16=29, Coloradossa saldo on toistaiseksi runkosarja ja pudotuspelit huomioiden 30 ottelua saldolla 12+8=20.
Lehkonen-Rantanen-kaksikko pääsee yrittämään Stanley Cupia yhdessä, ja mestaruus olisi kummallekin ensimmäinen. Finaalit alkavat ensi yönä.
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”