Ottaako suomalaispelaaja ensi kaudella vakipaikan NHL:stä? ”Saumaa on jossain vaiheessa”
Pohjoisamerikkalaisissa kaukaloissa viime kaudella debytoinut NY Islandersin Robin Salo lähtee hakemaan alkavalla sesongilla vakipaikkaa Islesin kokoonpanosta. Viime kaudella vastuuta irtosi vain 21 taalaliigan ottelussa.
Lisäksi hän pelasi 46 AHL-matsia Bridgeport Islandersissa. Puolustaja avasi ajatuksiaan NHL:n nettisivujen haastattelussa.
– Meillä on kovia pakkeja, kuten on jokaisella jengillä. Se on maailman paras lätkäsarja, jossa ilmaisia pelipaikkoja ei ole. Hyvällä kahden suunnan pelillä uskon, että saumaa pelipaikan saamiseksi on jossain vaiheessa.
Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari ja MM-hopeamitalimies pelasi Suomessa kauteen 2019-20 asti, jonka jälkeen tie vei Ruotsiin.
SHL-joukkue Örebron edustamisen jälkeen Salon matka jatkui rapakon taakse. Mennyt aikakin voi olla omiaan auttamaan pakkia kohti taalaliigaa ja sen isompaa roolia.
– Oli erittäin tärkeä päätös lähteä Ruotsiin. En ole niin kovan luokan talentti, että olisin voinut hypätä suoraan Liigasta NHL:ään.
– Olen varmasti valmiimpi tulevaan kauteen, kun tiedän paremmin, miten asiat menevät ja suuri osa pelaajista on entuudestaan tuttuja. Nyt ei mene enää energiaa tutustumiseen, vaan saa keskittyä pelaamiseen ja omaan suorittamiseen, räjähtävyyttä ja nopeutta kehittänyt pelaaja mietti.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jäähy vai ei? Näin Olli Määttä kommentoi fanit raivostuttanutta tilannetta
- Olli Jokinen MTV:llä: tekisi ison muutoksen Leijonien ketjuihin
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- LIVESEURANTA: Suomi – Itävalta – Leijonien MM-juna jatkaa raiteillaan
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”