KooKoo kertoi kahdesta uudesta pakista: Liigakonkari ja puolustaja Ruotsista siirtyvät Kouvolaan
Liigajoukkue KooKoo kertoi tiedotteessaan, että sen takalinjoille liittyvät pakit Ari Gröndahl kolmen kuukauden koejaksolla ja Stefan Warg kauden mittaisella sopimuksella.
Gröndahl pelasi viime kaudella monikansallista ICHEL:ää itävaltalaisessa Dorbirnerissä. Hän on pelannut usean kauden ajan Suomen Liigassa, ja KooKoota pakki edusti lainalla kausien 2009-11 aikana.
Warg tulee Kouvolaan yhden kauden kattavalla pahvilla SHL:n Djurgårdenista, ja hän on maansa mestari Skellefteån väreistä kaudelta 2013-14.
– Kolmen kuukauden jakson jälkeen arvioimme tilanteen loppukauden osalta. Ari on kokenut liigapelaaja, jonka uskon olevan meille arvokas lisä sekä jäälle että pukukoppiin, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
Gröndahlin pelimäärä on Liigassa 386 runkosarjan matsia ja neljä pudotuspeliottelua. Ensiksi mainitussa on syntynyt 94 pinaa (37+57), pudotuspeleissä tehoja ei ole kertynyt.
– Olemme hakeneet pitkään puolustukseemme pelaajaa, joka toisi mukanaan kokemuksen lisäksi kovuutta ja johtajuutta joukkueeseen. Stefan täyttää kaikki nämä kriteerit ja oikea käsi alhaalla pelaavana hänellä on vielä lisäbonusta pelaamiseemme.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”