KHL-sopimus revitty! Liigassa ihastuttanut tähtihyökkääjä solmi diilin Venäjälle – sitten vanhemmat tulivat väliin
Rauman Lukon paidassa kauden 2020-21 pelannut ja tuhoisaa jälkeä läpi kauden tehnyt Daniel Audette sai maksaa kalliisti taannoin solmimastaan KHL-sopimuksesta Vitjazin kanssa.
Jo viime kaudella Venäjän aloittamaan sotaan saakka Vitjaz Podolskia KHL:ssä edustanut ja 45 ottelussa 39 pistettä taituroinut Audette pelasi viime kauden loppuun SHL:ssä, mutta ei saanut seuraltaan Örebrolta jatkosopimusta. Näinpä 26-vuotias allekirjoitti kesällä jälleen sopimuksen Vitjazin kanssa.
Tässä vaiheessa väliin astuivat miehen vanhemmat, joiden mukaan Audetten KHL-sopimus (arvoltaan 520 000 euroa) ei vastaa lähellekään niitä kärsimyksiä, joita ukrainalaiset saavat kokea Venäjän hyökkäyssodan myötä. Tämä sai myös pelaajan itsensä toisiin aatoksiin, minkä jälkeen SM-kultaa Lukossa voittanut toisen polven tähti purki sopimuksensa.
Ilmaiseksi sopimuksen purku ei totisesti tapahtunut, sillä Audette joutuu Hockeynews-sivuston mukaan pulittamaan KHL-seuralleen peräti kaksi kolmasosaa siitä rahasummasta, joka miehen ensi kauden palkaksi oli määritetty.
Audetten ura jatkuu alkavalla kaudella Sveisissä, maan pääsarjaseura Lausannen riveissä..
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan