IS: Tähän seikkaan Teemu Selänteen Jokerit-projekti kaatui
Teemu Selänne kertoi sunnuntai-iltana huonoja uutisia jääkiekon ystäville. Hänen kasaamansa ryhmä, jonka tavoitteena oli palauttaa Jokerit Liigaan, oli lopettanut neuvottelut asiasta Jokerit Ry:n kanssa.
Nyt Ilta-Sanomien Vesa Rantanen on kirjoittanut paljastuksia vyyhdin kulisseista. Rantasen kirjoitus vastaa ainakin Selänteen näkemystä tapahtuneesta, sillä kiekkolegenda on jakanut tekstiä eteenpäin sosiaalisessa mediassa.
Rantasen mukaan neuvottelut Selänteen ja Jokerit Ry:n kanssa kaatuivat erikoiseen ehtoon.
– IS:n tietojen mukaan ry:n ehtona oli, että uuden yhtiön on neuvoteltava ensisijaisesti Jari Kurrin kanssa, Rantanen kirjoittaa.
– Käytännössä siis uuden yhtiön olisi pitänyt maksaa Kurrille jotakin, mutta harva ymmärtää, mistä sillä Kurrin yhtiö ei omista kuin kasan varusteita ja fanituotteita.
– Selänteen ryhmän kanta oli alusta alkaen selvä: he haluavat uuden alun täysin puhtaalta pöydältä ja ehdottomasti irti kaikesta, mikä edes etäisesti liittyy KHL:ään ja oligarkkien rahoihin.
Jokerit Ry, joka on seuran junioriorganisaatio, omistaa oikeudet Jokereiden nimeen ja logoon. Sen hallitusta johtaa Kim Borgström.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”

- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Olli Jokisen HIFK: Ei hyvältä näytä