The Athleticin arvio: Nämä Nuoret Leijonat loistivat MM-turnauksessa – kahdelle pelaajalle kritiikkiä niskaan
The Athletic listasi alle 20-vuotiaiden MM-kisojen päätteeksi turnauksen onnistujat sekä epäonnistujat. Listan onnistujiin mahtui peräti viisi suomalaispelaajaa, kun taas epäonnistujien joukkoon on laitettu kaksi suomalaista.
Suitsutusta saa Nuorten Leijonien ykkösketjuna pelannut Roni Hirvonen–Aatu Räty–Joakim Kemell. Heistä Kemell viimeisteli turnauksessa tehopisteet 4+8=12 ja sijoittui pistepörssissä toiseksi sekä sai valinnan turnauksen tähdistökentälliseen. Räty tehtaili puolestaan tehopisteet 3+7=10 ja sijoittui pistepörssissä viidenneksi. Hirvonen iski tehot 3+4=7 ja valittiin Suomen kolmen parhaan pelaajan joukkoon.
– Tämä huippukolmikko johdatti Suomen pelaamista tasakentällisin. Räty ja Kemell olivat turnauksen parhaiden pistemiesten joukossa. Koko kolmikko pelasi loistavalla tasolla. Kemell pelasi ammattilaispelaajan tempolla, The Athleticin toimittaja Corey Pronman hehkutti artikkelissa.
Ykkösketjun lisäksi kehuja saivat hyökkääjät Roby Järventie sekä Joel Määttä. Järventie oli pistepörssin kuudes viimeisteltyään tehopisteet 4+5=9. Hänet valittiin myöskin Suomen kolmen parhaan pelaajan joukkoon. Määttä kirjautti turnauksessa puolestaan tehot 3+1=4.
– Järventie otti turnauksessa suuren roolin Suomen hyökkäyksessä. Hän ei ole täydellinen pelaaja jalkanopeutensa ja fysiikkansa puolesta, mutta hyökkäysalueella hän sai paljon aikaan. Hän on todella taitava, tarkka syöttelijä ja hyvä laukoja, mikä teki hänestä todellisen uhan ylivoimalla. Ero Järventien pelaamisessa tämän ja viime vuoden turnauksessa oli kuin yöllä ja päivällä, Pronman kirjoitti.
– Määtän kykyjenetsijäraportit ovat aina keskittyneet hänen työmoraaliinsa, mutta hän ei ole ikinä vakuuttanut luistelullaan tai pelitaidoillaan. Siksi oli hyvin mielenkiintoista nähdä hänet maalintekijän roolissa Suomen ylivoimaviisikossa. En silti kutsuisi häntä luontaiseksi maalintekijäksi tai pelintekijäksi, mutta hänellä saattaa olla enemmän taitoa kuin luulin.
Pronman listasi turnauksen pettymykset-osioon kaksi suomalaispelaajaa. He olivat Brad Lambert sekä Ville Koivunen. Lambert teki turnauksessa vain yhden maalin ja seurasi lopulta ratkaisevat ottelut katsomon puolelta. Koivunen jäi puolestaan kokonaan ilman pisteitä turnauksessa ja ajautui lopulta itsekin pieneen rooliin.
– Lambert oli joulukuun turnauksen tähti, mutta tässä turnauksessa hänen jääaikansa pieneni ja lopulta hän putosi pois kokoonpanosta. Hän väläytteli nopeuttaan ja pelitaitojaan, mutta hänellä oli vaikeuksia pelata nopeatempoisessa turnauksessa. Hän luisteli suurimmaksi osaksi pelin ulkopuolella. Ensi vuonna on hänen vuoronsa ottaa suurempi rooli turnauksessa, Pronman arvioi.
– Odotin paljon enemmän pelaajalta, joka oli niin tuottelias miesten sarjassa viime kaudella. Koivunen on taitava ja luova hyökkääjä, mutta luistelu ei ole ikinä ollut hänen vahvuutensa. Olen pitänyt hänen työmoraalistaan jäällä, mutta hän ei kamppaillut niin hyvin tai luonut tarpeeksi hyökkäyksiä kompensoidakseen sitä, mikä myös johti jääajan pienenemiseen, Pronman sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tre Kronor sekaisin – nyt kajahti suora arvio: Tämä mies pilannut kaiken
- Leijonien NHL-hyökkääjältä suorat sanat: ”Ketuttaa kun ei pääse pelaamaan”
- Leijonat isosta olympia-areenasta jätesäkkien keskelle – Heiskanen: ”Kuin Matinkylän vanha lato”
- No nyt! Leijonat nousi jo USA:n ohi – tässä datapalvelun todennäköisyydet mitalille
- Antti Pennanen paljasti mikä on Mikael Granlundin ja Anton Lundellin tilanne
- Mikael Granlundista karu uutinen – tässä Leijonien kentälliset harjoituksissa
- Voi ei! Leijonat joutuu lähtemään olympialaisten pääareenalta
- Kanadan päävalmentaja paljasti: toinenkin tähti loukkaantunut
- Jukureille surkea uutinen – jälleen yhden miehen kausi ohi!
- Sport-puolustaja vaihtaa maisemaa – tässä loppukauden seura
- Tässä on Leijonien todennäköinen puolivälierävastustaja!
- Leijonille surkeita uutisia!
- Leijonien puolivälieräottelun aikataulu selvillä!
- Tanska kaatoi Latvian – tätä se tarkoittaa Leijonien puolivälierävastuksen kannalta
- Liigassa jysähti: jättimäinen sopimusuutinen
- Nyt menee kiharaiseksi! Tässä Leijonien todennäköinen puolivälierävastus
- Tshekin NHL-supertähdet murtuneina: ”Vaikeaa puhua”
- Antti Pennanen paljasti huonoja uutisia HBO Maxilla!
- LIVESEURANTA: Naisleijonat kohtalon ottelussa – turnaukselle tyly lopetus
- Leijonat tositoimissa olympialaisissa: Suomi-Italia tv-lähetykset ja selostajat