Matka kohti MM-kisoja alkoi: Nuoret Leijonat otti kaksi murskavoittoa – ”Äärimmäisen hyvä viikko”
Nuoret Leijonat hioi kuvioitaan viime viikoloppuna Rovaniemellä, jossa Suomi pelasi kolme treenimatsia.
Slovakia kaatui 6-0 ja Tshekki 5-0, mutta Ruotsi oli parempi maalein 3-2. Maat pelaavat vuodenvaihteessa Kanadassa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta.
Nuoret Leijonat oli päävalmentaja Tomi Lämsän mukaan ensimmäisissä peleissä kuskin paikalla saaden onnistumisia laajalla rintamalla.
Ruptsi-peli oli äärimmäisen kova, jossa kamppailuvaade ja pelinopeus olivat vuodenvaihteen MM-turnauksen kaltaista.
– Meillä oli äärimmäisen hyvä viikko. Lähtökohdat olivat mielenkiintoiset, en aiemmin ollut työskennellyt näiden ikäluokkien kanssa ja lähes kaikki pelaajat olivat uusia tuttavuuksia, Lämsä kertoi Suomen Jääkiekkoliiton nettisivuilla.
– Isoimpia juttuja oli se, että tutustutaan ja saadaan ensimmäiset askeleet oikeaan suuntaan projektissa, joka huipentuu vuodenvaihteessa MM-kisoissa. Pojat osoittivat päivästä yksi alkaen, että halua ja oppimiskykyä löytyy. Sen takia saimmekin tosi hyvän viikon aikaiseksi.
Maajoukkueen seuraava yhteinen tapahtuma on marraskuun alussa Tshekissä, jonne Suomi lähtee kahdella joukkueella.
LUE MYÖS:
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus