Naisleijonien kapteeni avautuu ratkaisevasta virheestään: ”Miten tästä nyt sit kasaat itsesi”
Naisleijonat koki MM-kisojen puolivälierässä yllätystappion. Tshekki vei voiton jatkoajalla numeroin 2-1.
Tshekin voittomaali oli murheellinen. Suomen kapteeni Jenni Hiirikoski hallitsi kiekkoa omalla alueellaan, eikä Tshekki paineistanut kunnolla tilanteessa. Hiirikoski heitti kiekon huolimattomasti ränniin ja lahjoitti sen suoraan vastustajalle. Laukaus pienestä kulmasta painui sisään ja Tshekin yllätysvoitto oli tapahtunut.
Hiirikoski avautuu virhesyötöstään Instagramissa.
– Hetki kun epäonnistut, lyyhistyt kasaan. Epätoivo valtaa mielen! Kysymys miksi? pyörii mielessä. Sen jälkeen rulla katkeaa. Tulee tyhjyys, täydellinen tyhjyys. Ajantaju häviää. Tunnet häpeää ja että olet pettänyt kaikki. Sen pienen hetken kun saisin tehdä uudestaan. Olo on kuin olisi täysin hukassa, Hiirikoski kirjoittaa.
– Miten tästä nyt sit kasaat itsesi uudelleen. Siihen alku sysäyksen antaa ystävät, joukkuekaverit ja läheiset, jotka ovat siinä vierellä aina. Oli se sit ylä- tai alamäki.
Henkilökohtainen virhe on vaikea pala nieltäväksi.
– Olen saanut kokea monta hienoa voiton hetkeä urallani, mutta myös kovia tappioita. Tämä tuntui niistä pahimmalta, mokasinhan juuri itse ratkaisevalla hetkellä. Itselle, menestymisen hetkellä joukkuekavereiden riemu on parasta. Siksi juuri nyt se syyllisyyden tunne siitä, että olen vienyt mahdollisuuden kaikilta menestyä oman virheen takia, sattuu pahiten.
Hiirikosken julkaisu täyttyi nopeasti tsemppiviesteistä ja keräsi runsaasti tykkäyksiä.
Hiirikoski on yksi kaikkien aikojen suomalaisista kiekkoilijoista. Hän on voittanut urallaan MM-hopeaa, MM-pronssia ja kolme olympiahopeaa. Hänet on valittu kolmesti MM-kisojen ja kahdesti olympialaisten tähdistökentälliseen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”