Joonas Lyytisestä luopunut HIFK etsii pakille paikkaajaa – ”Tarpeen täytyy kohdata, emmekä halua pitää kiirettä”
Pakki Joonas Lyytisestä ja hyökkääjä Elis Hedestä luopunut HIFK kartoittaa pelaajamarkkinoita, urheilujohtaja Tobias Salmelainen sanoi seuran nettisivuilla.
– Aina kun pelaajia lähtee tietyistä rooleista, haluamme kartoittaa pelaajamarkkinoita. Tarpeen täytyy kohdata, emmekä halua pitää kiirettä tulevia hankintoja ajatellen. Mutta tällä hetkellä haemme lähtökohtaisesti puolustajaa.
HIFK etsii korvaajaa nimenomaan Lyytiselle. Hän pelasi HIFK:ssa kaudesta 2018-19 alkaen kaikkiaan noin 150 matsia.
– Joonas pelasi isossa roolissa. Mutta kuten sanoin, kiire meillä ei ole, vaan tutkimme tilannetta rauhassa. Haluamme kuitenkin olla sopivan pelaajan kohdalle osuessa valmiita ja kyvykkäitä reagoimaan.
Huonosti kauden aloittanut helsinkiläisjlukkue on ollut hiljalleen heräämään päin. Se keikkuu sarjassa ensimmäisellä pudotuspeleistä karsiutujan paikalla, pinnan viimeistä jatkopaikkaa perässä.
Viikonloppuna HIFK kohtaa vieraissa JYPin ja Pelicansin.
– Alkukausi oli meille haastava tuloksen puolesta. Olimme kovassa painetilassa ja joukkue on käsitellyt sen hienosti. Pelimme paranee jatkuvasti ja haluamme raapia mahdollisimman paljon pisteitä.
Liiga torstaina:
KooKoo-JYP
Sport-Pelicans
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!