Huippujuttu: Liigatilastot vihdoin kuntoon – ”Tästä on opittu, samaa virhettä ei tehdä enää uudelleen”
Kotimaisen jääkiekkoliigan tilastot ovat olleet alkukaudesta täysin sekaisin, ja aihe on puhuttanut paljon vaikkapa sosiaalisessa mediassa.
Milloin esimerkiksi nettisivujen laukaisukartat ovat näyttäneet mitä sattuu, milloin molareilta on puuttunut torjuntoja tai niitä on ollut liikaa. Lisäksi joskus maaleihin on merkitty mukaan pelaajia, jotka eivät ole oleeet osumien aikaan edes kentällä, ja niin edelleen.
Liigan nettisivuilla kerrottiin keskiviikkona, että nyt poikkeavuudet tilastoissa on paikannettu ja korjattu.
Poikkeavuuksien tekninen tausta liittyi siihen, että tällä kaudella sarja hyödyntää osassa virallisia tilastoja ensimmäistä kertaa Wisehockeyn älykiekkojärjestelmää.
Tästä tuli haasteita, jotka liittyivät etenkin kahteen kategoriaan. Ne olivat tietyn tyyppiset laukaukset ja näiden torjunnat sekä kuulemma erilaisten laukausten ja torjuntojen määritelmät.
– Ensimmäinen ongelma tässä asiassa oli se, ettemme ottaneet riittävän aikaisin ja riittävän laajasti koko liigaperhettä mukaan pohtimaan tilastoasioiden kehitystä ja tulevia muutoksia. Tästä on opittu, ja samaa virhettä ei tehdä enää uudelleen, Liigan digitaalisen liiketoiminnan johtaja Jukka Sundquist kertoi.
– On todella tärkeää, että tämä työ on nyt saatu maaliin. Virallisten tilastojen tarkkuus on meille luonnollisesti aivan keskeinen asia. Tilanne ymmärrettävästi aiheutti maalivahdeille, seurojen analyytikoille ja jääkiekon seuraajillekin hämmennystä.
Tiedotteen mukaan sekä määrittelyt että korjaukset tehtiin laajassa yhteistyössä Liigan sisällä. Mukana on ollut avainhenkilöitä halki seurakentän.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat hurjasteli runsasmaaliseen voittoon – lopussa meinasi käydä kylmät
- Jussi Ahokas luotsasi joukkueensa kovaan saavutukseen – mestaruus tähtäimessä!
- Maisema vaihtuu – Ilves-vahdin sopimus purettu!
- Leijonat kohtaa Sveitsin – tässä Suomen kentälliset otteluun
- Leijonista kantautui karuja uutisia – kaksi pelaajaa ulos MM-kisoista
- Sikailu kävi kalliiksi – NHL:n kurinpito määräsi sakot Mikko Rantaselle
- Kanadalle ikävä takaisku MM-kisoihin
- Reid Gardiner vaihtaa maisemaa – tässä on huhuttu uusi seura
- Leijonat-konkari vaihtaa seuraa – ura jatkuu Tshekin liigassa
- Leijonille jättivahvistus – Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Reid Gardiner vaihtaa maisemaa – tässä on huhuttu uusi seura
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Lukko kiinnitti hyökkääjän kilpailijan leiristä