Ilmiliekeissä ollut Antti Raanta takaamassa nollapelillä huikeaa seurahistoriaa

Carolina Hurricanes kellisti Chicago Blackhawksin NHL:ssä keskiviikon vastaisena yönä osumin 3-0 kasvattaen voittoputkensa jo yhdeksään otteluun. Joukkueen nettisivuilla kerrottiin, että kyseessä on seurahistorian jaetusti pisin voittoputki.
Samalla pisteputki venyi jo 15 pelin mittaiseksi. Canes on jäänyt pisteittä viimeksi 24. marraskuuta Arizona Coyotesia vastaan.
Keskiviikkoyönä pelatun ottelun ykköstähdeksi nousi nollapelin 24 torjunnalla ottanut Antti Raanta.
– Tänä vuonna olen nähnyt pelejä, joissa olen miettinyt, etten ole kyennyt ottamaan ratkaisevia torjuntoja. Olen miettinyt, että ”voi ei, miksi tässä näin kävi”. Siitä kaikesta tulee liikaa päihkäilyn ja murheilun aihetta, Raanta aloitti puheensa seuransa nettisivuilla.
Tästä aiheesta saattoi tulla kuulemma päivittäinen kierre, vaikka samalla olisi elettävä hetkessä.
– Nyt tämä oli iso voitto joukkueelle ja oli kiva pitää maali puhtaana.
Raanta oli torjunut tällä kaudella kumilätkiä 12 pelissä 88,6 prosentin tarkkuudella ennen viime yötä. Nollapeli oli kauden ensimmäinen.
Yön ottelun muista suomalaisista Carolinan hyökkääjät Jesperi Kotkaniemi, Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho jäivät pisteittä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen