JYPin maalivahti jättää Liigan – siirtyy loppukaudeksi ulkomaille: ”Peliaika jäi suunniteltua vähäisemmäksi”
JYPin maalivahti Eetu Laurikainen siirtyy loppukaudeksi Sveitsin pääsarja NL:ään. Laurikainen edustaa loppukauden ajan Lausanne HC:n joukkuetta.
29-vuotias Laurikainen palasi kasvattajaseuransa JYPin riveihin täksi kaudeksi HPK:sta, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta. Tällä kaudella Laurikainen ehti pelaamaan JYPissä 14 ottelua torjuntaprosentilla 88,5%.
– Veinin (Vehviläinen) hankkiminen muutti maalivahtitandemin peluuttamista, ja Edin peliaika jäi suunniteltua vähäisemmäksi. Nyt Eetulle aukesi mahdollisuus lähteä ulkomaille ja löysimme kaikkia osapuolia hyödyttävän ratkaisun, JYPin urheilujohtaja Mikko Viitanen kommentoi seuran tiedotteessa.
– Pari päivää on puhelimet soinut ja tiukalla aikataululla on edetty. Näimme, että tähän mahdollisuuteen kannattaa tarttua ja se hyödyttää kaikkia osapuolia. Odottavaisin fiiliksin lähden uuteen ja kovaan sarjaan, missä pääsen mittaamaan itseäni, Laurikainen puolestaan sanoo.
- Antti Pennaselta tiukka analyysi Rikard Grönborgin Ruotsista: ”Niin kuin tänäänkin huomattiin…”
- Liigan pistekuninkaan todellinen taso paljastui Leijonissa – Topi Nättinen HS:lle: ”Kyllä on vielä matkaa”
- NOCCO Hockey Games 2026 (Karjala-turnaus): Uutiset, tulokset ja Leijonien joukkue
- Atro Leppänen: jatko ratkesi!
- Leijonien voittomarssi huipentui – HIFK-tähti upotti Ruotsin
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Leijonat-tähti nousee kohisten NHL-seuran listoilla – ”Todella hyvää palautetta”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Tässä ovat Leijonien kentälliset Ruotsi-otteluun
