Nashville Predatorsin maalivahti Juuse Saros joutui NHL:ssä perjantain vastaisena järkyttävään, 64 torjunnan tulitukseen. Torjunnat kirjattiin tilastoihin erä erältä lukemin 17, 19 ja 28. Preds otti Carolina Hurricanesilta kaiken kruunuksi 5-3-voiton.

Saros liitti itsensä historiakirjoihin, sillä torjuntamäärä on isoin yhdessä ottelussa kautta Preds-historian. Lisäksi suomalaisesta tuli toinen vähintään 64 torjuntaan ja samalla voittoon NHL:ssä kyennyt maalivahti.

Suomalaistähti kuittasi huikean suorituksen viileästi.

– Hyvä fiilis ennen kaikkea kahdesta pisteestä. Olihan se hikinen ilta, mutta oli nastaa saada voitto. Oli arvattavissa, ettei (tahti) hidastu. Se oli pelin teema, pelaaja veisteli seuransa kotisivuilla.

Päävalmentaja John Hynes sanoi suomalaisen suorituksen olleen todella hyvä.

– Carolina loi paljon painetta Sarokselle ja hän otti lukuisia isoja torjuntoja. Hän on yksi tähdistämme.

Ruotsalaispelaaja Mattias Ekholm sanoi, että Saros on joukkueen paras pelaaja, ja siksi tämä valittiin tähdistöotteluun.

– Hän todistaa tuon seikan illasta toiseen. Olemme pelanneet joukkueena viime aikoina paljon paremmin, mutta olimme vähän jumissa. Vaikka olemme pelanneet joskus huonostikin, on Saros pelastanut meidät. Olemme erittäin kiitollisia siitä, että meillä on tuollainen tyyppi.

– Meillä oli ilo pelata pitkään Pekka Rinteen kanssa, ja nyt Juuse on astunut hänen saappaisiin.

Mark Jankowskikaan ei säästellyt sanoja mainitessaan, että Saros sai kutsun tähdistöpeliin ansaitusti. Loppiaisyön suoritus oli kuulemma uskomaton.

– Tuntui, kuin Carolina olisi ampunut ihan kaikkialta. Juice pelasi hämmästyttävän ottelun.

Forssalainen on torjunut tällä kaudella 29 pelissä 91,8 prosentin tarkkuudella. Päästettyjen maalien keskiarvo on 2,77.