KalPa hankki riveihinsä kokeneen maalivahdin: ”Oikeanlainen maalivahti auttamaan meitä”
KalPa on hankkinut uuden maalivahdin. Ruotsalainen Robin Rahm liittyy joukkueeseen loppukauden kattavalla sopimuksella.
Kokenut 36-vuotias Rahm on pelannut edelliset kolme kautta Slovakiassa. Tällä kaudella hän on pelannut HC Banska Bystrican joukkueessa 20 ottelua torjuntaprosentilla 89,3%, päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 3,63.
Rahm on pelannut urallaan Ruotsin SHL:ssä kaikkiaan 48 runkosarjaottelua sekä kahdeksan pudotuspeliä. Lisäksi häneltä löytyy kokemusta Tanskasta, Itävallasta ja Puolasta.
– (Matej) Machovskyn lähtö aiheutti meille tilanteen, jossa jouduimme etsimään maalivahtia. Halusimme huippukautta pelaavalle Juha Jatkolalle kokeneen kaverin rinnalle. Tilanne ”maalivahtimarkkinoilla” on ollut haastava, joten olemme todella tyytyväisiä, että saimme Robinin kaltaisen kokeneen ja luotettavan veskarin meille. Hän on hyvin motivoitunut tänne tulostaan. Uskomme, että hän on oikeanlainen maalivahti auttamaan meitä saavuttamaan hienoja asioita tällä kaudella. Robin on pelannut myös monissa sarjoissa ja kokenut paljon, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine sanoi seuran tiedotteessa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt

- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”