Liiga-konkari joutuu ripustamaan hokkarit naulaan – syynä aivovamma: ”Olen päässyt ylös kuopan pohjalta”
Puolustaja Joonas Jalvanti, 34, lopettaa kiekkouransa. Viimeksi Jalvanti nähtiin pelaamassa kaudella 2021-22, jolloin hän toimi Pelicansin kapteenina.
Pelicans julkaisi Jalvannin kirjoittaman kirjeen, jossa puolustaja kertoi suoraan lopettamispäätöksen syyt.
– Pelaajaurani tuli lopullisesti päätökseen heinäkuussa 2022, kun sain kuulla lääkäriltäni virallisen diagnoosin aivovammastani. Moninaiset aivovammaoireeni eivät ole ottaneet helpottaakseen viimeisen 1,5 vuoden aikana. Pelaamaan ei enää kannattanut lähteä, jotta en ottaisi riskiä pahemmista vaurioista. Tämä oli tietysti shokki, vaikka olin ehtinyt miettiä lopettamista jo aiemmin, koska oireeni eivät olleet lieventyneet. Kamppailen yhä samojen oireiden kanssa, mutta kuntoutuksen avulla olen onneksi oppinut elämään niiden kanssa paremmin, Jalvanti kertoo.
– Vasta nyt pystyn kirjoittamaan tämän tiedotteen ja kertomaan aivovammastani julkisesti. Diagnoosin jälkeinen kesä ja syksy olivat vaikeita aikoja. Kävin henkisesti vieläkin syvemmässä kuopassa kuin syksyllä 2021. Hitaasti mutta varmasti olen päässyt ylös kuopan pohjalta. Samalla elämäkin on alkanut tuntumaan antoisammalta ja tulevaisuus valoisammalta. Nyt on tullut aika virallisesti päättää urani jääkiekkoilijana ja aloittaa uusi luku elämässäni.
Aivovamman lisäksi Jalvanti on kokenut vastoinkäymisiä myös hoitojen kustantamisen kanssa.
– Valitettavasti jouduin liittymään niiden entisten pelaajien joukkoon, jotka joutuvat taistelemaan oikeuksistaan vakuutusyhtiöitä vastaan. Tätäkään taistelua en aio luovuttaa. Onneksi Pelicans korvasi kaikki kuntoutuskuluni koko sopimuskauteni ajan, kun vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta niitä. Olen kiitollinen myös jääkiekkoilijoiden pelaajayhdistykselle (SJRY), jonka kautta sain pelaajasopimukseni päätyttyä taloudellista apua kuntoutusmaksuihini pelaajaturvallisuusrahastosta, Jalvanti kertoo.
Urallaan Jalvanti edusti Pelicansin lisäksi Bluesia, Örebrota, Luulajaa sekä Jokereita. Hän voitti SM-hopeaa Pelicansin riveissä vuonna 2012.
Voit lukea Jalvannin kirjeen kokonaisuudessaan tästä.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?