MM-kisaisännällä takkuaa pahasti – onko turnauksesta tulossa heti pannukakku?
Tampereella ja Riikassa pelattavien jääkiekon MM-kisojen toisen isäntämaan, eli Latvian taival kohti menestystä mutkistui heti kärkeen pahasti mollivoittoisen viikonlopun takia.
Maa avasi kisat kahdella tappiolla ja tehottomasti. Ensiksi Kanada murskasi isännät 6-0 ja lauantaina Slovakia oli niukasti parempi maalein 2-1.
Latvialaispelaaja Oskars Cibulskis kertoi tuntemuksiaan Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla toisen pelin jälkeen.
– Teimme hyvää työtä, mutta kaveri iski taas ensimmäisen maalin aikaisin. Meidän olisi osuttava ylivoimalla paremmin, se on erittäin tärkeää.
Jo kohdatuista joukkueista ainakin Slovakia kuuluu Latvian päävastuksiin, joten siinä mielessä niukka tappio oli paha takaisku. Kisaisäntä kohtaa vielä Tshekin, Sveitsin, Kazakstanin, Norjan ja Slovenian.
Noista peleistä olisi otettava pinnoja kovalla prosentilla, ettei korttitalo lässähdä totaalisesti. Jatkopaikkahaaveiden karkaaminen paljon ennen lohkon päättymistä on mahdollista jo nyt.
Yksi pahaisku Latvialle oli myös lauantainen Norjan ja Kazakstanin kohtaaminen. Jälkimmäinen järjesti kenties pienimuotoisen yllätyksen ottamalla 4-3-voiton voittomaalikisassa. Isäntien kannalta se, mutta varsinkin kummankin maan pääseminen pisteille teki taatusti pahaa.
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!