Lähde: NHL-supertähti William Nylander teki täyskäännöksen MM-kisojen suhteen – taustalla yllättävä syy
Toronto Maple Leafsin supertähti William Nylander oli jo Aftonbladetin mukaan lupautunut Ruotsin maajoukkueen tueksi Tampereella pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin, mutta sitten tapahtui mystinen käänne.
Maple Leafsin ruotsalaispuolustaja Timothy Liljegren astui yksin ulos Torontosta lähteneestä koneesta, eikä Nylanderia näkynyt mailla halmeilla. Nylanderin saapumisen venähtämistä ihmeteltiin tällä viikolla Ruotsissa, eikä kukaan tuntunut tietävän tähtipelaajan tilanteesta.
Lauantaina tipahti pommi, kun Ruotsin päävalmentaja Sam Hallam paljasti Nylanderin jättävän MM-kisat sittenkin väliin. Tapahtumien taustoja Tre Kronor -luotsi ei avannut.
– Olemme keskustelleet tässä viikon kuluessa eri henkilöiden kanssa. Johtopäätös on se, että joukkueemme on nyt kasassa, Hallam kertoi Expressenille.
Sportsnetin sisäpiiritoimittaja Chris Johnston pääsi kuitenkin lauantai-iltana perille Nylanderin täyskäännöksen taustoista. Johnstonin mukaan Nylander oli tajunnut, että hänen saapumisensa tietäisi hänen veljelleen Alex Nylanderille tai jollekin muulle Ruotsin pelaajalle komennusta katsomoon.
– Minulle kerrottiin, että Nylander oli pidättyväinen MM-kisoihin myöhässä saapumisen suhteen, koska hän olisi vienyt jonkin muun pelaajan paikan kokoonpanosta – varsinkin, kun kyseessä olisi mahdollisesti ollut hänen veljensä Alex, Johnston kertoo Twitterissä.
Nylanderilla on takana hänen uransa tehokkain kausi NHL:ssä. 27-vuotias ruotsalaistähti takoi 82 ottelussa upeat 40 maalia ja 87 tehopistettä. Pudotuspeleissä taituri summasi 11 ottelussa tehopisteet 4+6=10.
Nylander on huimalla 1,76 pistekeskiarvollaan Ruotsin maajoukkueen kaikkien aikojen tehokkain pelaaja MM-tasolla. Tähtihyökkääjä on pelannut kolmissa MM-kisoissa yhteensä 21 ottelua mättäen käsittämättömät tehopisteet 15+22=37. Nylander oli voittamassa MM-kultaa keväällä 2017.
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä

- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”