Olympiapronssimitalisti jäi taakse – MM-kisojen ilopilleri selätti vihdoin möröt: ”Tämä on elämäni paras tunne”
Latvian miesten jääkiekkojoukkue venyi tiistaina Riikassa kovaan temppuun, kun se ylsi vihdoin ja viimein MM-kisojen puolivälieriin. Maa on ollut niissä 2000-luvulla kolme kertaa ennen tätä.
Kotiturnauksessa jatkopaikka on kuitenkin ensimmäinen koskaan. Latvialle puolivälieriin riitti tiistaina tasapelipiste Sveitsiä vastaan – Sveitsiä, joka oli voittanut ennen toisen kisaisännän kohtaamista jokaisen matsin.
Tiistai-illan pelin Latvia voitti jatkoajalla 4-3, ja otti lohkon kolmossijan. Pekingissä olympiapronssia edellisissä talvikisoissa ottanut Slovakia jäi taakse viidenneksi, eli ulos jatkosta.
– Tätä on vaikeaa kuvailla, mahtavaa! Latvian Dans Locmelis oli iloinnut Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettijutun mukaan.
Vuoden 2006 ja 2021 Latvian-turnauksessa maa oli ollut alkulohkon viides, eli juuri ensimmäisellä karsiutujan paikalla. Lähellä se oli nytkin, mutta lopulta Slovakia jäi kahden pisteen päähän.
– Yleensä viimeinen peli on tupannut olemaan meille tärkein. Onni ei ole ollut puolellamme, mutta nyt oli. Jätimme kaiken jäälle, pelasimme sydämellämme, pelasimme maamme puolesta. Tämä on elämäni paras tunne, Locmelis hehkutti.
Latvian matseissa on ollut hurja tunnelma. Tiistaina ottelua seurasi Arena Rigassa yli 9 100 katsojaa.
– Meillä on maailman parhaat fanit. Kun asiat ovat hankalia, he tekevät kaikesta helpompaa, Ralfs Freibergs kiitteli.
Peli oli hyvää läpi matsin. 2-3-tappioasemassa emme painikoinee. Pelasimme loistavasti.
Freibergsin mukaan Latviassa on käsillä hankalat talousajat.
– Siispä kansa tarvitsee jotain positiivista.
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!