MTV: 20-vuotias Liiga-puolustaja sairastui syöpään – antaa nyt kaikille arvokkaan neuvon
TPS:n 20-vuotias puolustaja Jimi Suomi koki keväällä suuren järkytyksen. Hän sai kuulla sairastuneensa kivessyöpään. Asiasta uutisoi MTV Urheilu.
Suomi meni lääkäriin, kun hän löysi epäilyttävän patin. Kipua ei ollut, mutta pelaaja silti epäili, että kaikki ei ollut kunnossa.
– Päätin mennä näyttämään sitä lääkärille ja siellä selvisi, että se täytyy leikata ja viedä tutkimuksiin. Tutkimuksissa selvisi, että se oli kivessyöpä. Sitä täytyi alkaa hoitamaan sytostaattihoidolla, Suomi kertoo.
Sytostaattihoidot kestivät yhteensä yhdeksän viikkoa. Suomi sai lääkitystä 12 tuntia päivässä viiden päivän jaksoissa.
Hoidot tehosivat ja Suomi on melkein valmis palaamaan TPS:n harjoituksiin. Hänellä onkin tärkeä neuvo kaikille annettavaksi.
– Kun huomasin, että mulla oli epämääräinen patti, menin ajoissa näyttämään sitä. Se oli yksi syy, että toipumisaika oli niinkin lyhyt. Sellaisen vinkin voin antaa, että oli ihan mikä vain patti, tai huomaa jonkun epämääräisen homman, kannatta mennä näyttämään sitä, koska sillä voi pelastaa parhaassa tapauksessa hengen, Suomi sanoo.
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Urheilucast: NHL-lupaus siirtyy lainapestille Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- HIFK: uusi valmentaja!
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin