Liigassa ihastuttanut suomalaishyökkääjä näytti kykynsä NHL-jäillä – iski huipputehot: ”Hänet palkittiin kovasta työstä”
Tampa Bay Lightning voitti Nashville Predatorsin numeroin 5-4 Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä pelatussa NHL:n harjoitusottelussa.
Kamppailun kirkkain tähti ja ainoa kolmen tehopisteen mies oli Tampan suomalaishyökkääjä Waltteri Merelä. Hän iski tehopisteet 2+1 ja sai valinnan ottelun ykköstähdeksi.
Ensin Merelä teki esityön Austin Watsonin iskemään 2-2-maaliin toisessa erässä ja päätöserässä hän iski itse joukkueelleen 3-3-tasoitusosuman. Merelän lavasta syntyi myöskin lopulta voittomaaliksi jäänyt 5-3-osuma.
25-vuotias Merelä teki kesällä Tampan kanssa yksivuotisen sopimuksen. Häntä ei ole varattu NHL:ään, vaan hän on noussut kohti huippua loistamalla kahden viime kauden aikana Liigassa Tapparan riveissä. Pienessä ajassa hän on ehtinyt tekemään vaikutuksen myös Tampan päävalmentaja Jon Cooperiin.
– Hän on parantanut koko ajan. On erilaista pelata erikokoisissa kaukaloissa ja eri sarjoissa. Heidän on vain annettava tottua siihen. Tulitpa sitten junioreista tai Euroopasta, sinun on totuttava pelityyliin ja siihen, miten asiat täällä menevät. Mielestäni hän on kehittynyt jokaisen harjoituksen ja jokaisen pelin myötä ja hänet palkittiin tänä iltana viimeisen puolentoista viikon kovasta työstä, Cooper totesi.
Myöskin Tampa-hyökkääjä Brandon Hagel kehui ottelun jälkeen Merelän peliesityksiä.
– Todella hyvä pelaaja. Minusta hän oli erinomainen tänä iltana. Hän on nopea. Hän on selvästi hyvä mailansa kanssa. Se läpiajomaali, laittaa vasemman jalkansa eteen ja saa lauottua, se on NHL-peliä. Mielestäni hän oli poikkeuksellinen tänä iltana.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Loukkaantunut Leijonat-puolustaja avasi tilannettaan MTV:lle
- Leijonien ottelussa ikävä loukkaantuminen – avauserä päättyi ennen aikojaan
- Leijonien MM-vastustajalle karu uutinen – NHL-tähti ulkona kokoonpanosta
- Yhdysvalloille iso takaisku – ykkösmaalivahti jättää MM-kisat kesken
- ”Tämä olut on ihanaa!” – Leijonien fanit onnensa kukkuloilla Prahassa
- Kolme pelaajaa putosi Saksan rivistöstä loukkaantumisen vuoksi – mukana NHL-hyökkääjä
- Pelicans kiinnitti uuden päävalmentajan – sai pitkän sopimuksen
- Tappara kiinnitti NHL-kärkivarauksen – ”Erittäin tärkeä palanen”
- Kanadalaishyökkääjä myöntää Iltalehdelle: joukkueelle olut maistuu kesken MM-kisojen
- Lassi Thomsonin NHL-ura tauolle – tässä uusi osoite
- MM-kisoissa jymypaukku! Vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1989
- IL: Ruotsin supertähti paljasti suosikkipelaajansa Leijonista: ”Superonnellinen hänen puolestaan”
- Näin Jukka Jalonen kommentoi Radko Gudasin rottamaista temppua
- Leijonien Konsta Helenius sai Jukka Jaloselta unelmien synttärilahjan – ”Nousee pleikkarin rinnalle”
- Jesse Puljujärvi paljasti suosikkiartistinsa ja mikä ruoka maistuu Tshekissä – ”Määkin jo kolme kertaa vetäny”
- Hupsista! Antero Mertarannalle kävi kiusallinen moka suorassa lähetyksessä
- Ville Nieminen tylytti MM-kisaisäntää Viaplayn studiossa: ”Kaksi oikeeta kenttäpelaajaa”
- Kanadan MM-joukkue päätyi kovaan ratkaisuun
- Konsta Helenius päästetään irti – katsomosta heti valtavaan rooliin!
- Jesse Puljujärvellä välikohtaus tuomarin kanssa – ”Se puhui englantia, ja mää en nyt saanu selvää”