Juhani Tyrväinen lensi suihkuun – heitti tuomaria hanskalla: ”Ei ollut oikein”
SHL-seura Luulajan suomalaishyökkääjä Juhani Tyrväinen on noussut otsikoihin Ruotsissa lauantain tempauksellaan.
Växjö voitti Luulajan 2-1 puolivälieräsarjan toisessa ottelussa ja johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0. Ottelun viimeisen viiden minuutin aikana Tyrväinen lensi suihkuun saatuaan 2+20 minuutin käytösrangaistuksen.
Tyrväinen sai Växjön Marcus Sylvegårdilta poikittaisesta mailasta ja perään huitaisun, minkä jälkeen Tyrväinen lähti kättään pidellen liukumaan kohti vaihtoaitiota. Tyrväinen hermostui, kun Sylvegårdille ei vihelletty tilanteesta jäähyä ja sen seurauksena suomalaishyökkääjä viskasi hanskansa kohti tuomaria. Penkille päästyään hän heitti vielä toisen hanskansa jäälle.
Tyrväinen katui temppuaan ottelun jälkeen.
– Menen pyytämään anteeksi tuomareilta. Ei ollut minulta oikein tehdä niin. Kyllä, minulla oli paljon tunnetta ja ajattelin, että se olisi ulosajo, Tyrväinen sanoi Expressenin mukaan.
Ulosajon saatuaan ja kaukalosta poistuttuaan Tyrväinen näytti myös peukkua tuomarille.
– Kyllä… Minusta se oli hyvä päätös.
Tyrväiseltä tiedusteltiin, sanoiko hän tämän ironisesti.
– Ei, se oli hyvä päätös.
Myös Luulajan apuvalmentaja Henrik Stridh tuomitsi Tyrväisen tempun.
– Turhautuminen. En usko, että hän on nyt tyytyväinen itseensä, hän on katuvainen. Hän heitti hanskan ja sitten toisen, loukkaantumisvaaraa ei ollut, mutta se oli tarpeetonta.
Näet videon Tyrväisen tempauksesta alta tai täältä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan