Miro Karjalainen vaihtaa Liiga-seuraa!
Puolustajakolossi Miro Karjalainen, 27, siirtyy yksivuotisella sopimuksella Vaasan Sportin riveihin.
Kaksimetrinen ja 106-kiloinen pakkijätti pelasi kuluneella kaudella loukkaantumisten takia vain 11 ottelua tehoin 2+1=3. Kaudella 2022-23 Karjalainen pystyi pelaamaan vain yhdessä ottelussa.
– Miron saapuminen Vaasaan on varmasti koko joukkueelle ja meidän upeille faneille hieno uutinen. Miro on pelaajana fyysisen koon ja vahvan kamppailun lisäksi, paljon muutakin. Odotan häneltä kokonaisvaltaista kahden suunnan pelaamista, ja isoksi mieheksi Miro on taitava luistelija ja uskonkin, että meillä on lupa odottaa häneltä myös hyökkäyspeliimme kaipaamaamme vahvistusta. Perusteellisten selvitysten ja neuvottelujen aikana, saimme lisätietoa hänen haastavista viimevuosista, mutta koko ajan itselle vahvistui se asia, että haluan hänet joukkueeseemme. Olen iloinen, että Miro on ensikaudella Sportin eikä vastustajan pelipaita päällä, Sportin urheilujohtaja Herkko Koski kommentoi tiedotteessa.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?

