Tappara jäädyttää seuralegendan pelinumeron syyskuussa
Tappara jäädyttää seuralegenda Jukka Peltolan pelinumeron. Numero 81 nostetaan Nokia Arenan kattoon 27. syyskuuta, kun Tappara kohtaa Kärpät.
Peltola edusti Liigassa ainoastaan Tapparaa, yhteensä 634 ottelun verran. Lukemallaan hän on kirvesrintojen kaikkien aikojen ottelutilastossa neljäntenä.
– Kuten Nokia Arenan ja Hakametsän katosta voi katsoa, niin Tappara ei heppoisin perustein pelipaitoja jäädytä. Peltolan poikkeuksellinen ja kivikkoinenkin polku huippupelaajaksi, huikeat saavutukset Tapparan paidassa sekä esimerkillinen asenne, johtajuus ja persoona ansaitsevat kuitenkin mielestämme suurimman mahdollisen kunnian, jota entiselle pelaajalle voi suoda, Tamhockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Leinonen sanoo seuran tiedotteessa.
Peltola voitti Tapparassa kolme Suomen mestaruutta. Kapteenin virkaa hän toimitti viiden kauden ajan.
– Luonnollisesti on aivan käsittämättömän suuri kunnia päästä harvalukuiseen joukkoon rakkaassa seurassaan. Olen saanut olla oppimassa, osallisena sekä rakentamassa tapparalaista kulttuuria, mistä olen erittäin ylpeä ja kiitollinen. En voi kyllin kiittää niitä ihmisiä, jotka matkassa ovat olleet mukana, Peltola kommentoi Tapparan tiedotteessa.
Aiemmin Tappara on jäädyttänyt kuusi pelinumeroa: Kalevi Nummisen (nro 2), Pekka Marjamäen (nro 3), Timo Jutilan (nro 7), Janne Ojasen (nro 8), Timo Suden (nro 10) ja Erkki Lehtosen (nro 12).
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- TPS:n uusittu kapteenisto selvillä – kultaleijona johtaa turkulaisnippua
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Liigaan palaava Jokerit: tässä on uusi kapteeni!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Liigaan palaava Jokerit: tässä on uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”