Colorado Avalanche sai suomalaisvahvistuksen
NHL-kautensa surkeasti aloittanut huippuseura Colorado Avalanche sai kaksi odotettua pelaajavahvistusta lauantaina.
Avalanche tiedottaa X:ssä, että siirtolistalta viikko sitten hankittu Kaapo Kähkönen on saanut työluvan ja suomalaisvahti liittyy seuran harjoitusvahvuuteen jo tänään lauantaina.
Kähkönen edusti alkukaudella Winnipeg Jetsiä, mutta ei pelannut lopulta yhtään virallista ottelua kanadalaisseuran riveissä. Viime kaudella 28-vuotias helsinkiläinen edusti New Jersey Devilsiä ja San Jose Sharksia.
Valeri Nitshushkin saapui Denveriin
Avalanche tiedotti samassa yhteydessä, että hyökkääjä Valeri Nitshushkin on saapunut Denveriin ja hän aloittaa omatoimisen harjoittelun. Venäläinen jatkaa toistaiseksi NHL:n tukiohjelman kolmannessa vaiheessa.
Viime kaudella pudotuspelien aikaan Nitshushkin kärähti huumeista, minkä seurauksena NHL langetti hänelle puolen vuoden pelikiellon. Jykevä hyökkääjä on käytettävissä marraskuun 13. päivästä lähtien.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?