Liiga-seura iski pöytään ison yllätysuutisen!

Rauman Lukon leiristä kuului maanantaina yllättäviä uutisia, kun Rauman Lukko Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kunnas ilmoitti jättävänsä tehtävänsä.
Lukko tiedottaa, että Kunnas luopuu tehtävästään vaiheittain kuluvan kauden aikana. Uusi toimitusjohtaja aloittaa 1. helmikuuta 2025.
– Olen viihtynyt erinomaisesti Raumalla ja Rauman Lukko Oy:n toimitusjohtajan tehtävässä. Olemme yhdessä henkilöstön kanssa toteuttaneet monia isoja, uusia ja merkittäviä hankkeita. Yhtenä erityisenä projektina mainittakoon juuri nyt valmisteltavana oleva historiallinen Satakunnan Talviklassikko Lukon ja Ässien välillä. Katson, että tämä on oikea hetki tehdä tämä vaikea päätös ja kertoa siitä avoimesti. Aion hoitaa Talviklassikon onnistuneesti loppuun, jonka jälkeen jatkan kauden loppuun kehityshankkeiden parissa sekä uuden toimitusjohtajan tukena, Kunnas sanoo Lukon verkkosivuilla.
Uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävissään Satakunnan Talviklassikon jälkeen. Kunnas jää siirtymävaiheen ajaksi uuden toimitusjohtajan avuksi ja jatkaa erityisesti Kivikylän Areenan laajennushankkeen parissa loppukauden.
– Jukan johtajakaudella olemme edenneet suurin harppauksin muun muassa digitaalisuuden ja isojen tapahtumien järjestämisessä. Liiga-jääkiekon toimintaympäristö on murroksessa, ja olemme yhdessä valmistautuneet tulevaisuuteen kehittämällä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Jukan työ ja osaaminen erityisesti halliuudistuksen hankesuunnittelun parissa on saanut laajalti kiitosta, hallituksen puheenjohtaja Janne Mokka kertoo.
Lukko tiedottaa uudesta toimitusjohtajasta joulukuun aikana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”