Mestis julkisti ensi kauden joukkuelistan – Jokereilta heti suora ilmoitus

Suomen toiseksi korkein sarjataso Mestis vahvisti maanantaina lisenssin kaudella 2025-26 saaneiden joukkueiden listan.
Ensi kaudella Mestiksessä pelaavat näillä näkymin Ketterä, IPK, Joensuun Kiekko-Pojat, Jokerit, KeuPa HT, Kiekko-Vantaa, Hermes, Nokian Pyry, RoKi sekä TUTO Hockey.
Sarjassa nähdään uutena joukkueena kolme viimeisintä Suomi-sarjan mestaruutta voittanut Nokian Pyry, joka ottaa Kajaanin Hokin paikan.
Ensi kauden joukkueiden listalta löytyy myös Jokerit, jonka nostamisesta kabinettipäätöksellä Liigaan ensi kaudeksi on ollut laajalti puhetta helsinkiläisten liigakarsintatappion jälkeen.
Jokerit ottikin asiaan välittömästi kantaa viestipalvelu X:ssä.
– Lisenssikomitea myönsi Jokereille Mestis-lisenssin kaudelle 2025-2026. Kuten olemme aiemmin kertoneet, tulemme tiedottamaan seuran suunnitelmista myöhemmin tarkemmin. Sarjatason lisäksi kokonaisuuteen liittyy toimintaympäristö sekä muut isot linjat tulevalle kaudelle, seura tiedottaa.
Jokerien kohdalla lopullinen päätös Mestiksessä pelaamisesta saataneenkin vasta myöhemmin kesällä.
Kuten olemme aiemmin kertoneet, tulemme tiedottamaan seuran suunnitelmista myöhemmin tarkemmin. Sarjatason lisäksi kokonaisuuteen liittyy toimintaympäristö sekä muut isot linjat tulevalle kaudelle.
#Jokerit
#Mestis #SuomenViihdyttävintäLätkää
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-joukkue valmis – Leijonat leimasi viimeisen kisapassin!
- Antti Pennanen latasi kovan mielipiteen Leijonat-kapteeni Mikko Lehtosesta
- Näin Leijonat-leiristä hehkutetaan hirmutehot mättänyttä Teuvo Teräväistä: ”Älykäs ja viisas”
- Näkökulma: No nyt Leijonat tarjoili sirkushuveja kansalle!
- Teuvo Teräväinen nauratti mediaa hirmuottelun jälkeen: ”Lopussa olisi ollut vielä…”
- Leijonille uusi vahvistus MM-kisoihin!
- Leijonat kylvetti Sloveniaa MM-kisoissa – Teuvo Teräväiselle jättimäiset tehot
- Leijonien NHL-vahvistus latoi hattutempun MM-kisoissa – myös tutkapari kovassa pistevireessä
- KooKoo hankki tutun hyökkääjän SaiPasta: ”Tuo isosti johtajuutta”
- Kärpät vahvistuu kahdella tuoreella Suomen mestarilla – mukana maalitykki!
- Olli Jokisen HIFK kaappasi Liiga-pistetykin!
- Tre Kronor -tähti yllättyi – vertaili Pennasen ja Jalosen Leijonia: ”Viime vuonna he…”
- SaiPa vahvistuu: Haaviin Jokereissa kovia tehoja takonut lupaus sekä JYP-hyökkääjä
- KalPan tehomies lähtee!
- Kysymys Mikko Rantasesta veti Nathan MacKinnonin vakavaksi
- Pelicans pyöräytti kaksi pelaajahankintaa – värväsi maalipyssyn SaiPasta
- Jokereilta jättiuutinen: Haaviin Tapparan hyökkääjä ja tuore Liiga-mestari!
- Sopimus julki – Antti Raanta palaa Suomeen: ”Yksi Liigan kärkiveskareista”
- Ilves-järkäle siirtyy SaiPaan!
- Antti Pennanen Leijonien tulevista vahvistuksista: ”Meillä on plääni olemassa”