HIFK:lta isoja sopimusuutisia – kiinnitti Liigan pistelingon
Helsingin IFK uutisoi maanantaina kahdesta tärkeästä jatkosopimuksesta.
Seura kertoi kotisivuillaan solmineensa vuoden mittaiset jatkosopimukset maalivahti Niko Hovisen sekä kesken päättyneen kauden TPS:stä tulleen hyökkääjä Petrus Palmun kanssa.
– Olemme äärimmäisen iloisia, että ”Pappi” ja ”Petu” halusivat jatkaa meillä. Molemmat ovat esimerkillisiä joukkuepelaajia ja tuovat omalla tekemisellään kilpailua joukkueen sisälle, urheilujohtaja Janne Pesonen iloitsee seuran tiedotteessa.
Hoviselle, 37, alkava kausi on kolmas HIFK-paidassa.
– ”Pappi” on kuulunut alakerran tukipilareihin viimeiset kaudet täällä pelatessaan. Peliesitystensä lisäksi hän tuo rutkasti kokemusta ja esimerkkiä koppiin sekä arkeen, kommentoi Pesonen.
Palmu, 27, ehti pelaamaan HIFK:ssa 18 runkosarjapeliä tehoin 4+10=14. Neljässä pudotuspelissä väkkärämäinen laituri iski yhden maalin.
– ”Petu” on äärimmäisen kova treenaaja ja se heijastuu myös peliesityksiin. Hänellä on erityistä juonikkuutta pelissään, joka tekee hänestä erittäin vaikeasti puolustettavan pelaajan. ”Petulla” on myös kova halu kehittyä edelleen, ja olemme iloisia, että hän kokee tämän olevan paras paikka siihen, Pesonen kommentoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan