Tässä TPS:n ensi kauden valmennustiimi sekä uusi urheilujohtaja!
TPS julkisti maanantain tiedotustilaisuudessa uuden urheilujohtajan sekä ensi kauden valmennustiiminsä.
TPS on pestannut uudeksi urheilujohtajakseen Mika Suoraniemen. Hän on työskennellyt viime vuodet TPS:n pelaajakoordinaattorina ja kaikkiaan hän on toiminut 15 vuoden ajan useissa eri tehtävissä niin junioripuolella kuin edustusjoukkueen tukitoiminnoissa.
TPS:n uusi päävalmentaja on Toni Söderholm. Hänen sopimuksensa seuran kanssa on kaksivuotinen. Joukkueen apuvalmentajina aloittavat Sami Salo sekä Mikko Koivu, joiden lisäksi jo viime kaudella mukana ollut Matti Tiilikainen jatkaa apuvalmentajana. Myös Salolta löytyy jo aikaisemmilta vuosilta valmennuskokemusta TPS:stä.
Valmennusryhmän täydentävät maalivahtivalmentaja Johannes Selin, videovalmentaja Arttu Lehtiö, kehitysvalmentaja Timo Turunen sekä vastuufysioterapeutti Mikko Larinmaa.
Söderholm, 47, on toiminut aiemmalla valmennusurallaan päävalmentajana Saksan maajoukkueessa, sveitsiläisessä SC Bernissä sekä saksalaisessa EHC Münchenissa.
TPS antoi huhtikuussa potkut edelliselle urheilujohtajalle Rauli Uramalle sekä päävalmentaja Tommi Miettiselle.
LUE MYÖS
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa

- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa