Kova kiinnitys! MM-kisakonkari palaa Liigaan – tässä uusi seura
Kaksi Suomen mestaruutta urallaan voittanut ranskalaishyökkääjä Charles Bertrand, 34, palaa Liigaan.
Vaasan Sport tiedotti torstaina solmineensa kaksivuotisen sopimuksen seuraa vuosina 2014-2016 edustaneen laitahyökkääjän kanssa.
– Hienoa saada Kalle takaisin Vaasaan. Meillä oli halu saada Kalle Sportiin, koska hän on ennen kaikkea huippu-urheilija mutta myös ihmisenä kopissa ja sen ulkopuolella aivan mahtava tyyppi. Hän tuo varmasti omalla kokemuksellaan ja esimerkillään koppiin rutkasti ymmärrystä siitä, millaisia asioita voittavassa arjessa täytyy tehdä, jotta saamme joukkueena itsestämme parhaan irti.
– Pelillisesti Kalle tuo myös aimo annoksen lisää haluammaamme luisteluvoimaa joukkueeseen, Sportin urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma avaa Bertrandin sopimuksen taustoja.
Yhdeksät MM-kisat Ranskan maajoukkueessa pelannut Bertrand oli mukana myös maansa tämän kevään MM-kisamiehistössä pelaten kuusi ottelua ilman tehopisteitä. Ranskalainen on edustanut aiemmin Liigassa Sportin lisäksi Lukkoa, TPS:ää, Ässiä, Kärppiä ja Tapparaa.
Bertrand edusti päättyneellä kaudella saksalaista DEL-seura ERC Ingolstadtia, jonka riveissä mies nakutti 34 runkosarjapelissä tehot 8+5=13.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- TPS:n uusittu kapteenisto selvillä – kultaleijona johtaa turkulaisnippua
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Liigaan palaava Jokerit: tässä on uusi kapteeni!

- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä