Maajoukkuemies jättää Liiga-kaukalot – palaa kotimaahansa pitkällä sopimuksella
Norjalaispuolustaja Christian Kåsastul, 28, palaa kotimaansa pääsarjaan. Frisk Asker tiedottaa solmineensa Kåsastulin kanssa neljän vuoden mittaisen sopimuksen.
Kotimaassaan pelatessaan Kåsastul on edustanut aina Frisk Askeria. Hän käväisi seurassa viimeksi kaudella 2022-23, mutta kokonaisen kauden hän on pelannut joukkueessa viimeksi kaudella 2019-2020.
– Norjassa minulle on vain yksi seura; Frisk Asker. Minulla on ollut hyvät yhteydet seuraan koko poissaoloaikani, olen harjoitellut joukkueen kanssa kesäisin ja olen tuntenut oloni kotoisaksi täällä. Kun he antoivat minulle jälleen mahdollisuuden liittyä seuraan, päätös oli helppo. Odotan innolla paluuta, pelaamista yleisön edessä Varner Arenalla ja ennen kaikkea pelaamista hyvien ystävien kanssa, Kåsastul sanoo seuran tiedotteessa.
Kåsastul pelasi menneellä kaudella Liigassa. Hän edusti KooKoota, jonka riveissä hän kirjautti 27 otteluun pisteet 1+6. Lisäksi Kåsastul piipahti kauden aikana lainalla Ilveksessä, jossa hän kirjautti seitsemään otteluun pisteet 0+1.
Liigassa Kåsastul on edustanut aiemmin myös HIFK:ta kaudella 2022-23. Hän pelasi seurassa 33 runkosarjaottelua tehoin 1+9 sekä 12 pudotuspeliä pistein 0+3.
Kåsastul on pelannut Norjan paidassa viidet MM-kisat. Urallaan hän on pelannut lisäksi AHL:ssä, ECHL:ssä, ICEHL:ssä ja Allsvenskanissa.
LUE MYÖS
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?