Kaksi suomalaispelaajaa varattiin PWHL:ään
Pohjois-Amerikan naisten jääkiekkosarja PWHL:ssä järjestettiin varaustilaisuus Suomen aikaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
PWHL:n draftissa oli kuusi kierrosta, joista jokaisella varattiin kahdeksan pelaajaa. Tilaisuuden ykkösnimenä huudettiin tshekkiläinen Kristýna Kaltounková.
Varaustilaisuudessa huudettiin myös kaksi suomalaisnimeä. Hyökkääjä Michelle Karvinen varattiin avauskierroksella numerolla seitsemän Vancouverin joukkueeseen. Karvisesta tuli uutena joukkueena sarjaan liittyvän Vancouverin seurahistorian ensimmäinen varaus. Maalivahti Sanni Ahola varattiin puolestaan viidennellä kierroksella numerolla 37 Ottawa Chargen toimesta.
Karvinen, 35, voitti viime kaudella mestaruuden Ruotsissa Frölunda HC:n riveissä. Hän pelasi 32 runkosarjaottelua tehopistein 21+14=35 sekä 11 pudotuspeliä pistein 5+7=12. Karvinen on pelannut Naisleijonissa peräti 12 kertaa MM-kisoissa sekä neljästi olympialaisissa voittaen MM-hopeaa, seitsemän MM-pronssia sekä kolme olympiapronssia.
Ahola, 25, on pelannut viime vuodet yliopistosarja NCAA:ssa St. Cloud State Universityssä. Hän pelasi viime kaudella 19 ottelua torjuntaprosentilla 91,7. Ahola on edustanut Naisleijonia kolmesti MM-kisoissa voittaen kaksi MM-pronssia.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan

- Ville Heinola: uusi NHL-seura!