Jukurien tulevan kauden kapteenisto julki – näin valinnat tehtiin
Mikkelin Jukurit on julkistanut kapteenistonsa alkavalle Liiga-kaudelle 2025-26.
Jukurien kapteenina jatkaa seuralegenda Jesper Piitulainen. Varakapteeneiksi on nimetty Juuso Arola, Aleks Haatanen, Sakke Hämäläinen ja Alexander Ruuttu.
Piitulainen on toiminut Jukurien kapteenina kahdella eri kaudella. Joukkueen kapteenistoon hän on puolestaan kuulunut jo kahdeksalla kaudella.
– Meillä on esimerkillinen ja hyvä kapteenisto kasassa. Prosessi meni niin, että minä päätin kapteenin, muu valmennus sai valita yhden varakapteenin ja osallistimme pelaajat myös valintaprosessiin mukaan, Jukurien päävalmentaja Jonne Virtanen kertoo seuran tiedotteessa.
Kaikki varakapteenit aloittavat toisen kautensa Jukureissa. Heistä Hämäläinen oli joukkueen varakapteeni jo menneellä kaudella. Arola, Haatanen ja Ruuttu nousevat nyt ensimmäistä kertaa Jukurien kapteenistoon.
LUE MYÖS
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?
