MTV:n Liiga-tiimi julki: kaksi MM-kultaleijonaa mukaan!
MTV julkisti perjantaina kauden 2025-26 Liiga-tiiminsä. Mukaan uusina asiantuntijoina liittyvät Jesse Joensuu ja Juhamatti Aaltonen.
Uransa hiljattain lopettanut Ässät-legenda Joensuu toimii ensimmäistä kertaa asiantuntijaroolissa. Kovaotteinen hyökkääjä pelasi uransa aikana maailman useissa huippusarjoissa, kuten NHL:ssä ja KHL:ssä. Hän oli voittamassa MM-kultaa keväällä 2011.
Viime kevään MM-kisoissa asiantuntijana ensimmäistä kertaa nähty Aaltonen hyppää myös ensimmäistä kertaa Liiga-studion uumeniin. Viime kaudella Jokereissa Mestis-mestaruuden voittanut Aaltonen ripusti luistimet naulaan kesän aikana. Aaltonen on voittanut kolme Suomen mestaruutta Kärpissä ja MM-kultaa keväällä 2011.
Lisäksi paluun Liiga-asiantuntijaksi tekee puolustajalegenda Lasse Kukkonen. Asiantuntijoina jatkavat Antti-Jussi Niemi, Ari Vallin, Karri Kivi, Pekka Saravo ja Siim Liivik. Studiolähetyksiä juontavat Suvi Puukangas, Teemu Niikko ja Jukka Lohva.
– Viime kausi osoitti upealla tavalla, millaisen huuman Liiga-kiekko ja laadukkaat lähetykset pystyvät yhdessä nostattamaan niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. MTV:n lähetykset tavoittivat yli 4,1 miljoonaa suomalaista, ja samaan aikaan yleisökeskiarvo kasvoi myös halleissa. Liiga on ilmiö, joka ei pelkästään kiinnosta, vaan myös kasvaa. Tuottamalla kierroksesta toiseen viihdyttäviä ja monipuolisia lähetyksiä, MTV:n tiimillä on tässä iso rooli myös alkavalla kaudella, MTV:n jääkiekkosarjojen vastaava tuottaja Kalle Takala kertoo.
Liigan runkosarja starttaa tiistaina 9. syyskuuta. MTV näyttää kaikki ottelut suorana kotikatsomoihin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!