Paljastus: Liiga-seura menettämässä yhden kirkkaimmista tähdistään
Mikkelin Jukurien kärkipuolustaja Kim Johansson ei näillä näkymin ole jatkamassa Liigassa ensi kaudella.
27-vuotias Johansson paljasti Norrbottens-Kuriren-lehdelle, että hän suunnittelee muuttoa Ruotsin maaperälle. Jukureissa toista kauttaan pelaavan ruotsalaispuolustajan toiveena olisi paluu Luleå HF:n paitaan.
– Emme ole vielä päättäneet mitään, mutta kumppanini haluaa jossain vaiheessa alkaa tehdä töitä, ja mahdollisuudet löytää jotain hänen mielestään mielekästä ovat paremmat kotona. Muutto Luulajaan olisi ollut ihanteellinen. Sinne me molemmat haluaisimme muuttaa, Johansson kertoo.
Johansson pelasi Luleå HF:n riveissä edellisen kerran kaudella 2021-22. SHL-otteluita 180-senttiselle puolustajalle kertyi lopulta vain 29.
– Todennäköisyys sille, että he antavat minulle toisen mahdollisuuden, on luultavasti melko pieni. Samaan aikaan olen kuitenkin varma, että onnistuisin siellä nyt. Ellei näin olisi, olisin jo jättänyt asian. Olen myös luvannut ystävälleni, että tartun tilaisuuteen, jos se tulee. Mutta pelkkä halu ei riitä, Johansson kertoo.
Tällä kaudella Johansson on ollut Jukurien neljänneksi tehokkain pelaaja. Hän on summannut 13 ottelussa puolustajalle komeat tehopisteet 1+8=9. Viime kaudella Johansson teki runkosarjan 54 ottelussa tehot 9+18=27.
Johanssonin nykyinen sopimus Jukurien kanssa päättyy tähän kauteen.
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä