Alberts Smits: uusi seura!
Jukureiden 18-vuotias puolustajalupaus Alberts Smits jatkaa kauttaan Saksassa, kun hän siirtyy loppukauden kattavalla lainasopimuksella DEL-liigassa kolmantena olevaan Red Bull Müncheniin.
– Kaikki nämä toimenpiteet mitä olemme jo tehneet ja tulemme tekemään tähtäävät siihen, että olemme ensi kaudella vahvempia. Kaikki nämä korvaukset mitä pelaajista saamme tulevat auttamaan meitä ensi kauden urheilutoiminnassa. Tämän kuluvan kauden osalta omille nuorille tulee nyt näytönpaikkoja ja kuten eilen nähtiin, niin hienosti pojat vastasivat huutoon. Meillä on tehty junioripuolella laadukasta työtä, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo tiedotteessa.
Smits on ollut nuoresta iästään huolimatta Jukureiden avainpelaajia. Hän on pelannut 38 ottelua ja kerännyt niissä tehot 6+7=13, mikä tekee hänestä Liigan tehokkaimman tulokaspakin. Smits varataan ensi kesänä NHL:ään todennäköisesti ykköskierroksella.
– Alberts on pelannut hienon kauden ja pääsee nyt jatkamaan sitä DEL-liigan pudotuspeleissä sekä mahdollisesti myös kevään MM-kisoissa. Rajoja ei ole tullut vieläkään vastaan, vaan hän on pystynyt pelaamaan maailman parhaita vastaan jo nyt erittäin hyvin, Hakkarainen sanoo.
Smitsillä on Jukureiden kanssa sopimus kevääseen 2028 saakka.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus

- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Olli Jokisen HIFK: Ei hyvältä näytä