Jukurit: seuraava pelaaja ulos seurasta!
Tyhjennystalkoot aloittanut Jukurit on myynyt viime päivinä useita pelaajiaan. Seurasta ovat lähteneet jo Thomas Olsen, William Worge Kreü, Justin Addamo, Alberts Smits sekä Juuso Arola.
Seuraavaksi Jukurit tiedottaa purkaneensa hyökkääjä Alexander Ruutun sopimuksen yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa.
Ruuttu, 33, pelasi toista kauttaan Jukureissa. Hän toimi tällä kaudella myös joukkueen varakapteenina. Ruuttu pelasi Jukureissa tällä kaudella 44 ottelua pistein 13+10=23 ja kahden kauden aikana hän pelasi seurassa yhteensä 76 ottelua tehoin 21+17=38.
– Aku on ollut meille tärkeä osa joukkuetta ja arkea. Hän on kokenut pelimies ja sai uutta puhtia uralle meiltä. Haluamme kiittää Akua ajasta Jukureissa ja siitä työstä, jonka hän on laittanut joukkueen eteen. Toivotamme Akulle kaikkea hyvää ja menestystä tuleviin haasteisiin, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo tiedotteessa.
Ruutun uusi osoite selvisi nopeasti. Hän siirtyy loppukaudeksi Saksan DEL-liigaan Adler Mannheimin riveihin. Joukkue on sarjassa toisena.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?



