Antti Mäkinen: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä
NHL-hyökkääjä Patrik Laine on jälleen noussut puheeksi siirtomarkkinoilla. Hänen tilanteensa nousi esille Kimanttia-podcastissa, jossa asiasta puhui Laineen hyvin tunteva selostaja Antti Mäkinen.
Podcastissa entinen NHL-tähti Kimmo Timonen kysyi suoraan, onko Laineen ympärillä liikkunut konkreettisia siirtouutisia. Mäkisen mukaan tilanne on nopeasti muuttuva, ja radikaali ratkaisu on mahdollinen, jos Laine jää Montrealiin.
– Tilanne on nyt se, että jollei treidiä tule perjantai-iltaan mennessä, hän ei todennäköisesti pelaa enää tällä kaudella, Mäkinen sanoi.
Hän vahvisti myös, että Los Angeles Kings on osoittanut kiinnostusta:
– Losi tuli pöytään, lähti ja palasi takaisin. Se ikkuna on edelleen auki.
Lisäksi Mäkinen kertoi kuulleensa, että kaksi muuta seuraa on esittänyt kyselyjä Laineesta, mutta niiden nimiä hän ei paljastanut.
– Toivon Patrikin puolesta, että hän pääsisi pelaamaan, koska hän haluaa pelata. Hän on ollut pelikuntoisena jo pidemmän aikaa, mutta jos treidi ei toteudu, kevät saattaa olla pitkä, Mäkinen kertoo.
Laineesta on tulossa rajoittamaton vapaa agentti kesällä. Mäkisen mukaan tulevat tarjoukset voisivat olla lyhytkestoisia, eivätkä suuria monivuotisia sopimuksia.
LUE MYÖS:
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”