Suomi koki historiallisen nöyryytyksen MM-kisoissa – IS: kova ratkaisu kulisseissa
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Mira Kuisma ei jatka tehtävässään ensi kaudella. Asiasta kertoi Jääkiekkoliiton valmennuksen ja huippu-urheilun johtaja Olli Salo Ilta-Sanomille.
– Hänen sopimuksensa päättyy tänä keväänä. Hän ei ole enää seuraavalla kaudella maajoukkueen mukana, Salo kertoi IS:lle.
38-vuotias Kuisma toimi Tyttöleijonien päävalmentajana vuodesta 2018 lähtien. Hänen johdollaan Suomi saavutti alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa pronssia vuosina 2019 ja 2022.
Kuisman kauden päätös oli kuitenkin katastrofaalinen. Tammikuussa pelatuissa MM-kisoissa Suomi hävisi kaikki ottelunsa ja putosi historiallisesti MM-sarjasta. Ensi kaudella Tyttöleijonat pelaa 1. divisioonassa eli toisella tasolla.
Suomi hävisi kisoissa muun muassa Yhdysvalloille 0–14 ja Kanadalle 0–12. Ratkaisevassa karsintaottelussa Suomi taipui Unkarille maalein 5–7.
Jääkiekkoliiton mukaan valmentajan vaihtaminen ei ollut suora seuraus kisapettymyksestä.
– ”Mirtsi” on ollut siinä tosi pitkään. Tulimme siihen tulokseen, että nyt lähdemme hakemaan uutta henkilöä päävalmentajaksi, Salo sanoi.
Hänen mukaansa maajoukkueessa tarvitaan välillä uudistumista.
– Totta kai tämä on tulosurheilua, mutta ei se (putoaminen) painanut vaakakupissa määräänsä enempää.
Tyttöleijonien uusi päävalmentaja julkistetaan liiton mukaan lähiaikoina.
Oulun Kärpät tiedotti maanantaina, että Kuisma siirtyy seuran naisten joukkueen päävalmentajaksi.
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!