Suomalaispelaaja teki paluun NHL:ään 3,5 vuoden tauon jälkeen – karmea kohtalo kävi!
Suomalaispuolustaja Lassi Thomsonin paluu NHL-jäille päättyi epäonnisesti, kun hän loukkaantui kesken ottelun New York Rangersia vastaan.
Ottawa Senatorsinpuolustaja ehti pelata vain 4 minuuttia ja 25 sekuntia, muodostaen pakkiparin Nikolas Matinpalon kanssa, ennen kuin alavartalovamma pakotti hänet sivuun.
Ottawa voitti vierasottelun lukemin 2–1, mutta voiton hintana oli kaksi loukkaantumista. Myös Thomas Chabot joutui jättämään pelin kesken, ja päävalmentaja Travis Greenin mukaan molempien toipuminen vie aikaa.
Tilanne on Thomsonille raskas, sillä kyseessä oli hänen kauden ensimmäinen NHL-esiintymisensä ja paluu liigaan pitkän tauon jälkeen – edellisen kerran hän nähtiin NHL:ssä marraskuussa 2022. Kuluvalla kaudella hän on pelannut AHL:ssä 55 ottelua tehoin 14+11.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?