Yllätysuutinen: Ville Leino palaa Jokereihin!
Ville Leino tekee paluun Helsingin Jokereihin, mutta tällä kertaa kaukalon ulkopuolella. Seura ilmoitti nimittäneensä entisen tähtihyökkääjän Creative Specialistiksi, jonka vastuulla on erityisesti seuran visuaalinen ilme.
Leinon työnkuvaan kuuluu keskeisesti Jokerien peliasujen suunnittelu ensi kaudelle, kun seura valmistautuu paluuseen Liigaan. Lisäksi hän vastaa fanituotteiden ja vaatemallistojen kehittämisestä.
Puheenjohtaja Mikko Saarni näkee rekrytoinnin merkittävänä askeleena seuralle.
– Ympyrä sulkeutuu hienolla tavalla, kun Ville palaa organisaatioon, josta hänen matkansa NHL:ään aikoinaan alkoi. Pitkän pelaajauransa jälkeen Ville on työskennellyt yli vuosikymmenen menestyksekkäästi muotialalla ja tuo nyt erittäin arvokkaan osaamisensa Jokerien käyttöön, Saarni kertoo tiedotteessa.
Leino itse odottaa uutta rooliaan innolla.
– On äärimmäisen hienoa päästä mukaan, enkä voisi kuvitella tekeväni tätä millekään muulle seuralle kuin Jokereille. Olen todella innoissani päästessäni aloittamaan, Leino sanoo.
Leino muistetaan Jokereista kaudesta 2007–08, jolloin hän oli Liigan ylivoimaisesti dominoivin pelaaja. Hän viimeisteli 55 runkosarjaottelussa tehot 28+49=77, eikä vastaavaa pistemäärää nähty Liigassa pitkään aikaan. Vasta kuluvalla kaudella Benjamin Rautiainen ylsi samaan lukemaan.
Jokerit-kauden jälkeen Leinon ura jatkui NHL:ssä Detroit Red Wingsin organisaatiossa, ja hän pelasi vuosina 2008–2014.
Seuratyön ohella Leino jatkaa uraansa myös muodin parissa, sillä hän on oman vaatebrändinsä BilleBeinon perustaja.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – tässä uusi seura!
- Suomalaislupaus nostettiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- USA:lle jättimäinen menetys: NHL-tähti leikkaukseen – MM-kisat sivu suun
- IL: HIFK:lta jättikaappaus – haaviin Olli Jokisen luottomies
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Tappara iskemässä tiskiin jättiluokan hankinnan – Expressen: SHL-tähti siirtyy Liigaan!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Teemu Pulkkinen paljasti MTV:lle: virittelee siirtoa Liigaan!