HIFK:n tehopuolustaja: uusi osoite Liigasta!
Puolustaja Kalle Ervasti siirtyy kaksivuotisella sopimuksella Vaasan Sportiin. 23-vuotias puolustaja edusti kuluneella kaudella HIFK:ta ja Lukkoa.
Tällä kaudella Ervasti oli HIFK:n tehokkain puolustaja runkosarjassa tehoin 5+15=20. Hän jatkoi vahvoja otteitaan myös pudotuspeleissä ja kellotti samalla joukkueensa toiseksi suurimmat jääaikaminuutit koko kauden aikana.
Oulun Kiekko-Laserin kasvatti on pelannut Liigassa yhteensä 176 ottelua. Sport on hänelle entuudestaan tuttu seura lyhyen, neljän ottelun lainajakson ajalta kaudella 2024–2025.
Sportin päävalmentaja Lauri Mikkola näkee uudessa puolustajassa ison potentiaalin tulevalle kaudelle.
– Kalle on pelannut jo useamman vuoden Liigaa hakien paikkaansa, kunnes viime kaudella otti ison stepin eteenpäin pelillisesti. Sen myötä itseluottamus varmasti kasvoi ja pelaaja pystyi kehittymään. Tulee Vaasaan isoon rooliin, jossa ylivoimaa, alivoimaa ja 5v5 peliä on tiedossa, Mikkola kommentoi siirtoa.
– Potentiaalinen jätkä, hyvässä iässä ja tykkään tosi paljon hänen peliotteestaan.
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta