Sopimus purkissa – Reid Gardiner löysi uuden seuran!
Kanadalaishyökkääjä Reid Gardiner siirtyy Timrå IK:hon kaksivuotisella sopimuksella. Hän pelasi viime kaudella Ruotsin SHL:ssä Växjö Lakersissa siirryttyään sinne Kärpistä.
Gardiner teki Växjön paidassa 49 ottelussa tehot 15+15=30. Ennen Ruotsiin lähtöään hän pelasi useita kausia Liigassa ja tunnettiin erityisesti maalintekijänä.
Viiden Suomessa vietetyn kauden aikana Gardiner keräsi 235 ottelussa yhteensä 184 tehopistettä (103+81). Kaudella 2022–2023 hän voitti Liigan maalipörssin 27 maalilla JYPissä. Suomessa hän edusti myös HIFK:ta ja Kärppiä.
– Reid on osoittanut tasonsa sekä Suomessa että viime kaudella Växjössä. Hän on oikealta laukova hyökkääjä, joka tekee tasaisesti pisteitä. Odotamme innolla, että pääsemme näkemään hänet jäällä SCA Arenalla, Timrån urheilujohtaja Kent Norberg sanoo seuran tiedotteessa.
Gardiner odottaa itse uutta kautta.
– Odotan todella innolla Timrån paidan pukemista syksyllä ja pelaamista kotiyleisön edessä SCA Arenalla. Olen kuullut paljon hyvää kaupungista ja organisaatiosta, joten olen erittäin innoissani muutosta ja siitä, että pääsen aloittamaan, Gardiner kertoo.
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta