Sopimus purkissa – tässä Miro Karjalaisen ensi kauden osoite!
Ässät on solminut puolustaja Miro Karjalaisen kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen.
Karjalainen, 29, siirtyi Ässien riveihin kesken kauden 2024-25. Kuluneella kaudella hän pelasi seurassa vain 20 ottelua tehoin 1+2, kunnes loukkaantuminen päätti hänen kautensa jo joulukuussa.
– Miro Karjalainen pelasi ennen loukkaantumistaan erinomaista jääkiekkoa. Hänellä on hyvä pelinlukutaito syöttää peliä edistävästi sekä tukea oikea-aikaisesti hyökkäyksiä. Miro on myös tärkeä alivoimapelaaja ja laukausten blokkaaja ja uskon hänen kantavan isoa vastuuta myös ensi kauden joukkueessa, Ässien urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi seuran tiedotteessa.
Karjalainen kertoo viihtyneensä perheensä kanssa Ässissä ja Porissa erittäin hyvin.
– Olen viihtynyt täällä ja perhe on viihtynyt täällä ja kannattajat ovat tarpeeksi sekaisin, niin mikäs täällä on ollessa. Oli helppo päätös jatkaa, kun seura tarjosi jatkoa. Lähdetään joukkueen kanssa taistelemaan hyvistä sijoituksista ja itselläni tavoitteena on pelata ehjä kausi ja auttaa joukkuetta, Karjalainen sanoi.
Kaksimetrinen ja 106-kiloinen Karjalainen on edustanut Liigassa aiemmin myös Sportia, HPK:ta ja HIFK:ta. Hän voitti Suomen mestaruuden HPK:ssa vuonna 2019.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?