Tappara voitti Suomen mestaruuden!
Tappara on vuoden 2026 jääkiekon miesten Suomen mestari.
Kirvesrinnat ratkaisivat mestaruuden edukseen kaatamalla KooKoon finaalisarjan seitsemännessä ottelussa lukemin 2–1. Liigan historiassa mestaruus on ratkennut seiskapelissä vain kolmesti aiemmin.
Loppuunmyyty Nokia Arena tarjosi hurmoksellisen tunnelman, ja Tappara tuli otteluun vahvasti. Ondrej Pavel vei kotijoukkueen johtoon jo alle neljän minuutin pelin jälkeen.
Avauserän lopulla Joachim Blichfeld hyödynsi Benjamin Rautiaisen tarjoilun, kun KooKoon puolustus oli pahasti myöhässä tilanteesta. Blichfeld osui samalla jo neljännessä perättäisessä finaalissa.
Ensimmäinen erä oli täysin Tapparan hallintaa. KooKoo ei saanut ottelun ensimmäisen 15 minuutin aikana ainuttakaan laukausta kohti Christian Heljangon vartioimaa maalia.
Ottelun edetessä KooKoo pääsi paremmin mukaan peliin ja kavensi toisessa erässä. Tapparan kaksi peräkkäistä jäähyä avasivat vieraille mahdollisuuden, ja lopulta Miska Siikonen siivosi irtokiekon verkkoon maalin edestä.
KooKoo haki loppuun asti tasoitusta, mutta Tappara piti pintansa ja juhlii Liigan mestaruutta vuoden tauon jälkeen. Mestaruus oli seuralle historian 21:s.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- TPS:n uusittu kapteenisto selvillä – kultaleijona johtaa turkulaisnippua
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Liigaan palaava Jokerit: tässä on uusi kapteeni!

- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä