Liigassa hopeaa saavuttanut KooKoo julkisti torstaina kaksi sopimusuutista. Seura on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Oskari Luodon ja Samuel Valkeejärven kanssa.

Luoto, 24, on edustanut KooKoota kahden viime kauden ajan. Hän pelasi menneellä kaudella 36 runkosarjaottelua pistein 4+15=19 sekä 13 pudotuspeliä tehoin 2+1.

Liigassa Luoto on edustanut aiemmin myös Tapparaa, jossa hän voitti Suomen mestaruuden keväällä 2024 sekä CHL-mestaruuden vuonna 2023.

– Luoto on kärsinyt viime vuosina muutamista rikkonaisista kausista, mutta on siitä huolimatta osoittanut jatkuvasti vahvaa kehitystä niin pelillisesti kuin tuloksenteossakin. Monipuolisena pelaajana hän pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä ja tuo arvoa myös erikoistilanteisiin. Uskomme, että kaudella 2026–2027 Oskari pystyy ottamaan jälleen seuraavan askeleen pelaajana, KooKoon urheilujohtaja Antti Tuomenoksa kuvailee seuran tiedotteessa.

Valkeejärvi, 25, on pelannut KooKoon riveissä neljä kautta. Hän iski kuluneella kaudella 39 runkosarjaotteluun tehot 3+7=10 ja 18 pudotuspeliin pisteet 1+3.

Ennen KooKoon riveihin siirtymistään Valkeejärvi edusti Liigassa kasvattajaseuraansa JYPiä.

– Monipuolisena hyökkääjänä Valkeejärvi on meille iso palanen joukkuetta. Hänen merkityksensä näkyy monessa muussakin asiassa kuin pelkissä tehopisteissä, sillä kyseessä on ennen kaikkea todellinen joukkuepelaaja. Samalla hän tuo tärkeää jatkuvuutta joukkueeseen myös tulevalle kaudelle, urheilujohtaja Tuomenoksa summaa tiedotteessa.

NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!

LUE MYÖS: