IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
KooKoossa tällä kaudella hopeaa saavuttanut Vilmos Gallo on mukana Unkarin joukkueessa käynnissä olevissa MM-kisoissa. Unkari on pelannut turnauksessa viisi ottelua, mutta Gallo on ollut mukana kokoonpanossa vasta kahdessa pelissä.
Gallolta jäi väliin Unkarin avausottelu Suomea vastaan, kun KooKoon kausi oli vasta päättynyt muutama päivä aiemmin. Tuon jälkeen Gallo oli Unkarin kokoonpanossa Itävaltaa ja Iso-Britanniaa vastaan.
Sittemmin Gallo ei ole pelannut kuluvan viikon perjantaina Saksa-ottelussa eikä lauantain Sveitsi-ottelussa. Iltalehti tiedusteli Unkarin päävalmentaja Gergely Majorossilta, että onko Gallo heivattu katsomoon. Gallon poissaolon syy on kuitenkin iloinen.
– Ei. Hänen vaimonsa synnytti tänään, joten onnea heille. Vauva on syntynyt. Perheemme kasvaa, ja olemme siitä iloisia, Majoross sanoi.
Kyseessä on Gallon ja hänen vaimonsa Zsofian ensimmäinen lapsi.
Gallo, 29, latoi KooKoossa kuluneella kaudella 58 runkosarjaotteluun tehopisteet 13+25=38 sekä 18 pudotuspeliin tehot 4+8=12. Gallo on edustanut KooKoota neljän kauden ajan ja hän jatkaa seuran riveissä myös ensi kaudella.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- HS: Patrik Laineelle jäi enää yksi vaihtoehto
- Toimittaja: Eeli Tolvasta viedään NHL:n mestarisuosikkiin – uusi kuvio
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”