Sebastian Ahon haastattelu sai yllättävän käänteen – tämä kysymys toi kyyneleet silmiin
Sebastian Aho juhli uransa suurinta saavutusta varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa, kun Carolina Hurricanes voitti Stanley Cupin.
Hurricanes ratkaisi NHL:n mestaruuden finaalisarjan kuudennessa ottelussa Vegas Golden Knightsia vastaan lukemin 3–0. Sarja päättyi voitoin 4–2 ja toi pitkään tavoitellun mestaruuden Carolinaan.
Aho kuvaili tunnelmiaan Viaplayn haastattelussa heti ottelun jälkeen.
– Tuntuu aivan huikeelta. Uskomaton fiilis. Kovan, kovan työn takana. Kyllä palkitsee, Aho sanoi.
Hurricanes on ollut viime vuosina NHL:n kärkijoukkueita, mutta mestaruus oli jäänyt aiemmin saavuttamatta. Tällä kertaa joukkue sai kaiken toimimaan ratkaisuhetkillä.
Aho nosti esiin joukkueen yhtenäisyyden ja onnistuneet vahvistukset kauden aikana.
– Monta, monta vuotta ollaan oltu pleijareissa, mutta ei olla saatu sitä toivottua tulosta. Tänä vuonna vain kaikki klikkasi. Oli hyviä hankintoja offseasonilla, ja koko joukkue sitoutui uskomattomalla tavalla, Aho kuvailee.
Haastattelun lopussa Aho liikuttui, kun hän puhui läheisistään ja tuesta, jota on saanut uransa aikana.
– Mulla on niin paljon hienoja ihmisiä mun elämässä, joiden tuki, turva ja tsemppi mitä olen saanut tässä vuosien varrella…, Aho sai sanottua.
Lopuksi hän lähetti terveiset koti-Suomeen ja lähipiirilleen.
– Niitten, jotka ovat paikalla, kanssa juhlitaan tänään jo. Ne, jotka ei, juhlitaan kesällä. Aika sanattomaksi vetää, Aho sanoi.
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!