Pikkuleijonat yöllä Tshekin kimppuun – Puljujärvi ei ainakaan vielä mukana
Kuva: Getty Images
Suomen alle 18-vuotiaiden kisaurakka alkaa torstain ja perjantain välisenä yönä klo 02.00 Suomen aikaa.
Suomi lähtee kisoihin ilman suurimpia tähtiään Patrik Lainetta, Jesse Puljujärveä ja Olli Juolevia.
Viime keväänä Pikkuleijonat saavuttivat hopeaa, eikä mitali olisi tälläkään kertaa yllätys vaikka nuorten MM-kisojen tähdet ovatkin poissa. Tosin Puljujärvellä on vielä mahdollisuus liittyä joukkueeseen. Tämä toisi kaivattua tehokkuutta Suomen muuten tasapaksuhkoon hyökkäykseen.
Vastuuta hyökkäyspäässä kasaantuu SHL:ssä tällä kaudella debytoineelle Kristian Vesalaiselle. Myös Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa erinomaisen kauden pelannut Otto Somppi on pelaaja, johon katseet kääntyy kun tarvitaan tehopisteitä.
Puolustukseen Suomi saa arvokkaita apuja Pohjois-Amerikasta, kun juniorisarjoissa kiekkoilevat Markus Niemeläinen ja Juuso Välimäki tuovat kokoa ja jämäkkyyttä takalinjoille.
Kolmas mielenkiintoinen puolustaja on Bluesin Urho Vaakanainen, joka sai jo tällä kaudella vastuuta Liigassa 25 ottelun verran.
YLE televisio Suomen ottelut 19.4 pelattavasta Kanada-ottelusta alkaen. Tshekki-ottelun tulospalvelua voi seurata täältä.
Suomen ketjut:
Maalilla:
31 Leevi Laakso
Varalla:
1 Ukko-Pekka Luukkonen
1:
10 Kristian Vesalainen – 22 Aapeli Räsänen – 20 Eeli Tolvanen
21 Markus Niemeläinen – 4 Robin Salo
2:
23 Emil Oksanen – 25 Otto Mäkinen – 18 Janne Kuokkanen
6 Juuso Välimäki – 33 Miro Heiskanen
3:
27 Markus Nurmi – 24 Otto Somppi – 19 Eetu Tuulola
7 Urho Vaakanainen – 28 Henri Jokiharju
4:
2 Juha Jääskä – 15 Joona Koppanen – 12 Sami Moilanen
LUE MYÖS:
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- THF: Tässäkö Jokerien ratkaisu? Tutun miehen nimi nostettiin pöydälle
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Sveitsiläisseura vahvistuu Liigasta tutulla järkäleellä – paikkaa suomalaispakin poissaoloa
- Nyt muuttui Jokereissa kaikki – Tomek Valtonen reagoi!