HIFK-Tappara – Mielenkiintoisia pelaajia myös tähtien takana
Tänään käynnistyy Liigan odotettu finaalisarja HIFK-Tappara. Vastakkain on kaksi hyvin erilaista joukkuetta. Suurpiirteisesti voisi sanoa vastakkain olevan HIFK:n luovuus ja Tapparan kurinalaisuus.
Nostamme esiin muutaman pelaajan, joiden panos tulee olemaan ottelusarjassa ratkaisevassa roolissa. Patrik Laineen ja Teemu Ramstedtin kaikki jo tuntee ja heidän tasonsa tiedetään. Tähtien takaa löytyy kuitenkin pelaajia, joita kannattaa seurata.
HIFK
Yohann Auvitu
Oli HIFK:n paras puolustaja JYPiä vastaan. Teki huimat tehot, ja purki omilla ylösnousuillaan painetta helsinkiläisten puolustusalueelta. Tämä korostuu vielä JYPiä fiksummin paineistavaa Tapparaa vastaan pelatessa.
Joonas Rask
Tehnyt hieman huomaamattakin tehoja piste per peli -tahdissa, HIFK:n ykkösketjun moottori, joka pitää kiekkoa hyökkäysalueella taitavasti nopeutensa ansiosta. Tekee arvokasta tilaa mm. Ramstedtille.
Tappara
Stephen Dixon
Todella vaikea kausi alla, eikä nelosketjun rooli Liigassa ole miehen aikaisemmalle tasolle luontainen. Sai erittäin tärkeän onnistumisen ratkaisevassa ottelussa Kärppiä vastaan, ja on mahdollista että tehopisteitä on odotettavissa finaaleissa lisää. Potentiaali on olemassa. Jakaa myös painavia taklauksia.
Jere Karjalainen
Teki runkosarjassa 18 maalia ja pudotuspeleissäkin osunut jo neljä kertaa. Nopean hyökkääjän pelirohkeus ja haastaminen voi aiheuttaa ajoittain JYPiäkin vastaan ongelmissa olleelle helsinkiläispuolustukselle harmaita hiuksia.
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”