Helsinkiläinen ”punakone” murskasi vaisun Tapparan – Ville Hussolle nollapeli
Kuva: Juha Tamminen
Musertavan ylivoimainen HIFK jatkoi huikeaa kotiottelusaldoaan pudotuspeleissä vaisun Tapparan kustannuksella. Loppuunmyyty Helsingin jäähalli pääsi juhlimaan petopaitojen tylyä 6-0-voittoa. Voitolla HIFK siirtyi ottelusarjassa 2-1-johtoon. HIFK:n parhaina häärivät nollapelin pelannut Ville Husso ja kaksi maalia iskenyt Corey Elkins.
Ensimmäinen erä oli punapaitaisen kotijoukkueen dominointia. Myrskyn lailla Tapparan puolustusalueella operoinut HIFK sai ansaitsemansa avausmaalin erän puolivälin jälkeen. Elämänsä kevättä pelaavan Yohann Auvitun upean yksilösuorituksen jälkeen HIFK:n kapteeni Arttu Luttinen pääsi siirtämään kiekon tyhjään rysään.
Toiseen erään tamperelaiset tulivat hanakasti, mutta Elkins kaatoi nopeasti kylmää vettä vierailijoiden niskaan siirtämällä HIFK:n kahden maalin karkumatkalle. Ennen tätä osumaa oli Kristian Kuuselalla todella maukas paikka tasoittaa tilanne, mutta loistavan ottelun pelannut Husso venytti kiekon tielle.
Ratkaisevan tuntuisen 3-0-osuman viimeisteli pudotuspelien pistepörssiä johtava Teemu Ramstedt. Maali oli tyypillinen osoitus HIFK:n vahvuudesta. Tapparan hyökkääjä pysäytettiin keskialueella, jonka jälkeen tilanne käännettiin salamannopealla syötöllä läpiajoksi Ramstedtille.
Kolmannessa erässä Tappara lyötiin todelliseen kanveesiin, ja lukemia kaunisteli vielä Elkins, Juuso Puustinen ja Robert Leino.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – kaikki Suomen pelaajat päässeet karanteenista!
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Urheilucast: Kultaleijona Juho Lammikko palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Pystyykö Naisleijonat vastaamaan Yhdysvaltojen uhkaukseen rajusta fyysisestä pelistä? ”Pakkohan se on!”
- Lehtitieto: Jukurit teki yllättävän kaappauksen hyökkäykseen!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus